Niinhän siinä kävi, että matka vihdoin ja viimein alkoi. Saavuin ajoissa lentokentälle, jossa turvatarkastuksesta pääsin läpi yllättävän nopeasti ja siinä sitten aamukahvit sain juotua ennen kuin koneeseen alettiin kutsumaan ihmisiä. Matka itsessään sujui nukkuen ja lentokapteeni totesi matkan taittuvan melkein puoli tuntia nopeammin kuin yleensä, eli tässä tapauksessa 2h 45min. Perillä kylteissä odotti vieraat sanat, mutta tunnistin kuitenkin ”Baggage Claim”, joten suuntasin massan mukana sinne. Pakko myöntää, että matkalaukkukin tuli yllättävän nopeasti! Muistelin juna-aikatauluja ja totesin, että eihän tässä onneksi mikään kiire ole. Suuntasin kylttien perusteella kohti juna-asemaa, joka sijaitsi noin 10 min kävelymatkan päässä matkalaukkujen noutopisteestä. Siellähän sitä kaaosta olikin. Aula oli aivan pulloillaan ihmisiä ja tauluissa vilkkui eri paikkojen nimiä ja kuulutukset olivat ranskaksi, ei kertaakaan englanniksi. Totesin, että parasta mennä jonottamaan lippuluukulle eikä lähteä sooloilemaan automaatille. Koska tähän asti kaikki olivat sujuneet nopeasti, niin vastapainoksi sain odottaa lähes tunnin että pääsisin asioimaan. Kommunikaatiota vaikeutti virkailijan huono englanti ja minun olematon ranskantaito. Loppujen lopulta sain selville, että juna joka vie Grenobleen on aivan täysi ja joutuisin odottamaan mikäli joku peruu paikan. Kuumottavan 15 minuutin jälkeen virkailija huikkaa minulle ja toteaa, että olen onnekas: yksi paikka vapautui! Homma oli sillä selvää paketissa, sain lipun käteen ja tarkistin raiteen mihin juna tulee. Huomasin jälleen kuinka pieni Suomi on: juna johon olin menossa koostui 24 vaunusta. Raiteen löydettyä ja lipusta moneen kertaa tarkastettuani suuntasin kohti läheistä leipomoa aamupalalle.
Hetken odottelun jälkeen lähdin takaisin raiteelle ja piakkoin juna saapuikin. Jälleen oli kohdattava yksi ongelma: junan aulat ja matkatavarasäilytyspaikat olivat jo täynnä laukkuja. Sain tungettua laukkuni kahden laukun väliin ja huokaisin helpotuksesta, kun löysin oman paikkani. Onnekseni ranskalaiset ovat sosiaalisia ihmisiä ja viereeni istui samanikäinen mies, joka oli myös suuntaamassa Grenoblea jossa asui. Hetken aikaa juteltuamme huomasin kuinka konduktööri vie laukkuani pitkin käytävää ja yritin nousta penkistä, mutta laukku ja konduktööri olivat jo hävinneet. Totesin, että parempi tarkastaa laukun uusi paikka ennen kuin ihmismassa lähtee pois Lyonin kohdalla.
Lyoniin saavuttuamme löysimme jatkojunan helposti viereiseltä raiteelta. Tällä kertaa kyseessä oli perinteinen taajamajuna, kun ensimmäinen juna oli TGV, eli ranskalainen suurnopeajuna. Taajamajuna oli onneksi tyhjempi, joten sain vallattua neljän hengen paikan matkalaukulleni. Lyonista Grenobleen matka sujui huomattavasti nopeammin, sillä maisemat muuttuivat todella hienoiksi! Ajoimme keskiaikaisten kylien läpi ja lähestyimme hiljalleen Alppeja.
Perille saavuimme ajoissa ja moikkasin vielä hyvästit ranskalaiselle kaverilleni. Ihmismassan haajannuttua huomasin ”Summer school”-kyltin ja morjenstin heitä. Nopean sananvaihdon jälkeen he kertoivat, että aasialaisten juna olisi myös juuri saapumassa, joten meidän tulisi kiirehtiä toiselle laiturille. Hetken kuluttua löysimme heidät ja suuntasimme kohti asuntolaa. Asuntolan pihassa oppaamme totesi, että tänään ei ole kaupat auki, joten ruokaa ei ole saatavilla aamuksi. Syvän huokaisun jälkeen siirryimme asuntolaan kurssin vetäjän johdolla ja saimme omat huoneet, joissa asuisimme seuraavat viisi viikkoa. Huoneisto oli sievä, pieni yksiö josta avautui hieno näköala vuoristolle.
Tavarat purettuani totesin, että nyt on aika ottaa päikkärit ja ennen nukahtamista olin laittanut facebook-ryhmäämme ehdotuksen, että tapaisimme illan suussa ja suuntaisimme keskustaan syömään. Kävelyretken aikana tutustuimme hieman kaupungin nähtävyyksiin ja pysähdyimme yksille erää puiston aukiolle. Tästä matka jatkui pizzeriaan, josta sain päivän ensimmäisen ja viimeisen aterian. Ruokaväsymyksen vuoksi ilta päättyi siihen ja palasimme takaisin asuntolaan, jossa uni tuli kieltämättä samantien.